Liityimme Värikkäät ketjuun vuonna 2019. Lisätietoja saat klikkaamalla logoa.

Vuonna 2017 keväällä laajensimme toimintaamme ja perustimme rautakaupan entisen Sisustus- ja Väripisteen paikalle Punkaharjun keskustaan.

Tuttuun tapaan myymälässämme jatkuu maalien sävytys haluamaasi sävyyn takuuvarmalla ammattitaidolla. Uudistuneista sävykartoista löydät varmasti sinulle sopivan sävyn vaikkapa koirankoppiisi.

Maalien lisäksi valikoimiimme kuuluu muunmuassa puutarhamullat ja tarvikkeet, komposti- ja huussitarvikkeet, pienrauta ja kiinnitystarvikkeet, puutavara, työvaatteet, sähkö- ja valaistustarvikkeet, lattia- ja seinämateriaalit sekä sekalaiset kiinteistötarvikkeet.

Kysymällä saat parhaiten tiedon valikoimistamme, joten soita vain rohkeasti myymäläämme tai tule paikan päälle katselemaan. Mahdollista on myös saada kotiinkuljetus tai vaikka paikalleen asennus lisähintaan. Pyrimme aina asiakkaiden tyytyväisyyteen ja risut ja ruusut ovat aina tervetulleita palvelumme kehittämiseen.

Uutena lisänä tiloissamme toimii myös peltiverstas, jossa onnistuu peltitarvikkeiden teko haluamaksesi. Paikalleen asennuskin on mahdollista tarpeen mukaan. Peltiseppämme ovat koulutettuja ja osaavia ammattilaisia, joilta onnistuu lähes mikä vain. Tilauksesta saatavilla myös kattopellit Poimukatteen valikoimasta ja konesaumakaton asennus.